”olen kirjoittanut sinusta niin rakastavaisella tavalla kuin vihaisella. inhosin itseäni, kun pidin
sinusta. mutta en mahtanut sille mitään, että kun olin huonoimmassa kunnossa
ikinä, niin sinä tulit ja autoit minua. olen aina ollut heikkona apua
tarjoaville ihmisille. olit siinä, kun olin huonoimmillani. huomasin itsessäni,
kuinka aloin kiintyä sinuun liikaa. tajusin, ettei tämä ollut enää normaalia.
aloin kehittelemään päässäni mielikuvia (ja hei, minähän olen hyvä niissä, jos
muistat). sinusta tuli pakkomielle, jota en voinut vielä silloin myöntää itselleni.
mutta sitten, kun huomasin ajattelevani sinua jopa silloinkin, kun me emme
olleet nähneet moneen kuukauteen niin minä tajusin että tämä ei ole oikein.
tämä ei ole oikein minulle. minä luulin rakastavani
sinua, mutta todellisuus oli muuta. olin kiintynyt sinuun kyllä, mutta
oliko se hyväksi minulle? ei. välitän sinusta vieläkin sen verran, että näen
unia sinusta. nyt kun olen paremmassa kunnossa kuin koskaan ja ajattelen sinua,
niin en ajattele sinua enää sillä lailla.
minä hymyilen nyt ihan oikeasta ilosta, jota minä itse tuotan. mutta sinä. sinä
saat siitä vieläkin kirkkaamman hymyn.
anna anteeksi minulle, sillä tiedän
että sinä tiesit miten tunsin sinua kohtaan. anna anteeksi minulle, koska minä
en voi antaa anteeksi itselleni.”
----------------------------------------------------------
ote unestani, jossa olin kirjoittanut kirjeen henkilölle y.
uneni kirje ei ehkä juuri sanasta sanaan mennyt noin,
mutta pääkohdat ovat täysin sanasta sanaan.
----------------------------------------------------------
heräsin sekalaisin miettein.
uni, se oli kuin kaunis lopetus tälle kaikelle.
olenko nyt vapaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti